Sukulehti  Paavolaiset  1972 - 2017



Sukulehti Paavolaiset aloitettiin pienenä monisteena vuonna 1972 (Nro 1).  Esimiehenä tuolloin oli Johannes Paavolainen ja sihteerinä Toivo Paavolainen. Yksi eniten lehteen aineistoa toimittanut jäsen tuolloin oli Oma-Martti Paavolainen, tunnettu kivennapalaisen perinteen tallentaja.  Vuoden 1979 (Nro 4) numerosta alkaen puheenjohtaja Jaakko Paavolaisen aikana seuran sihteeri Ritva Paavolainen toimitti lehteä ja Loulou Vaske, nyk Belhouari (Mari Pimiän pojantytär) kirjoitti sen paperille puhtaaksi ja monistettavaksi. Lehteä toimitettiin siis noin kerran tai kaksi vuodessa ilmestyneinä numeroina. Kooltaan se oli ensin A5 -kokoa, ja siinä muodossa julkaistiin siis numerot 1-23, (1972 - 1998). Näistä lehdistä ei ole valmiita pdf-muotoisia tiedostoja, ne on kirjoitettu kirjoituskoneilla ja painettu vielä vanhalla tekniikalla.  Niiden liittäminen tähän sivustoon vaatii aukeamien skannausta pdf-muotoon.  Ehkä joku, jolla on vanhat numerot tallella tai mummolta perittyinä voisi sen tehdä.  


Vuodesta 2000 (26) alkaen Paavolaiset-lehti siirtyi A4-kokoon, jolloin voitiin myös lisätä sivujen ja kuvien lukumäärää. Isompi sivukoko tarjosi myös taitollisesti enemmän mahdollisuuksia.  Toimitus ja taitto siirtyivät silloin tietokone-aikaan ja siinä aloitteentekijänä oli  Anneli Ilonen Hauholta, joka aitona ja kauan eläneenä "karjalaistyttönä" oli kiireen vilkkaa opetellut tuolloin uusien taitto-ohjelmien käytön. Suvun esimiehenä oli tuolloin Rauno Paavolainen ja sihteerinä Eva Sundberg. Lehden päätoimittajaksi ryhtyi Pentti Jaakonp. Paavolainen.  Annikki Paavolainen Hauholta ja Paula Jaakontr. Koskimäki kuuluivat toimituskuntaan. Monia lehden palvereja pidettiinkin tuolloin Hauholla.  Toimitussihteereinä ovat olleet mm. Marjut Popelka ja Ilona Koskimäki.


Vuoden 2000 (26) lehteen koottiin sisällysluettelo lehden artikkeleista ja kohdehenkilöistä.  Se on ohessa numeroittaisessa järjestyksessä. Vanhoja lehtiä on vain rajoitetusti saatavilla. Tiedustelut miel. yhteydenotto-lomakkeella (välilehti yhteystiedot)





Artikkelihakemisto pdf-muodossa ja xls -taulukkona:

Paavolaiset -lehden varhaisia numeroita A5-kokoinen lehti

  • Kääpien ja Paavolaisten yhteyksistä, Jaalan kauppiasperheestä, Tyyne Tarhosta, Helvi Hämäläisen romaaneista.

  • Muistelma ensimmäisestä v 1936 sukukokouksesta Vuottaalla, varhaisajoista Vuottaalla, kauppiasveljesten valokuvia, Joutselän haaran vaiheita

  • Väinö Hoppania kirjoittaa lisää Joutselän haarasta, Kannaksen takaisinvaltauksesta, syntymäpäiväkirjoituksia (Lahja Vartola, Maire Hämäläinen)

  • 1986 Pienoiselämäkertoja: Ilta Pimiä, Oskari Kaakonkalvo, kuvausta suvun Kaukolempiälän ajasta, Esittely Olavi Paavolaista koskevasta tutkimuksesta.

  • 1987: suvun arkisto perustettu Kansallisarkistoon, pienoiselämäkertoja: Martta Paavolainen, Tyyne Tarho, Maj-Lis Paavolainen; Paavolaisia ulkomailla; Muisteluja Joutselästä ja Lintulasta sekä laaja kirjoitus Vuottaan Paavolaisista; kuvausta Matti Petterinpojan ajasta Vuottaan talossa nro 3.

  • Alice Löfgrenin sukujuuret - haastattelut Sara Paavolainen, Leena Paavolainen, - kuvauksia Joutselän joulunvietosta - suuriruhtinaat Kivennavalla - Pekka Paavolainen valtiopäivillä

  • Käyntejä Kivennavalla - Muistoja Maria Käävästä - Retki Polviselälle - Eero-Pekan lintuharrastus - Hauhon Lempille ja Laurille kutsu Linnan juhlaanutsu Linnaan Ha

  • Reino Paavolaisesta - Kokkolan Paavolaisista - Hauhon Annikin koulut - Juhanista uusi sihteeri - Pentin väitöskirjasta - Uolevi Paavolaisen muistelmista

  • Terijoen sukukok valmistelu - Kaukolempiälän aikaa - Leskiset ja Paavolaiset - Kihu-juhlasta 1993 - Ritva os. Peltosen lapsuusmuistoja Helsingistä

  • Mari Pimiän s Paavolainen muistokirjoitus; Emmi Valmun muistelmia; muistoja ja kuvia edellisistä sukukokouksista; HUOMAUTUS, NUMEROA 21 EI OLE LAINKAAN ILMESTYNYT

  • Lahja Vartolan muistokirjoitus; Jaakko Paavolainen suvun alkuvuosista Vuottaalla; "Hauhon Laurin" ja perheen vaiheita Polviselässä jatkosodan aikoina; hauskoja sattumuksia; Oma Martin kirjoittamia runoja

  • aiheina mm Thomas Pawoilainen Nevanlinnasta, Martti Sydänheimo alokkaana, Jaalan kauppiasperhe, Vienolasta syksyllä 1939, Hauhon Vitsiälästä

  • Arvi Kurenmaan talvisodan päiväkirjoja; Evakon laulun taustaa; Jaakko Ilosen Puutyö - firman vaiheita; Sirkka Karskelalta lisätietoja suvun vaiheista Vuottaalla 1700-luvulla


Paavolaiset -lehden uudemmat, A4 -kokoiset numerot

Näistä linkeistä aukeaa yleensä toimituksen viimeinen, painoon lähtenyt pdf-muotoinen tiedosto. Puuttuvia numeroita lisätään.  Tarkoitus on lisätä myös tietoa tärkeimmästä sisällöstä.  Vuodesta 2018 alkaen on päätetty keskittyä sähköiseen viestintään näiden kotisivujen ja facebookin kautta.   

  • Ensimmäinen A4-kokoinen lehti. Kuvat näkyvät paremmin. Hulda Paa hautajaiset. Ilta Pimiä-Sysiön kirjoitus veljestään Uolevi Pimiästä. Useita kuvauksia sukuseuran tekemältä kesän 2000 kannaksenmatkasta.

  • Arvi Kurenmaan päiväkirjoja Lapin sodasta ja pidätysajasta asekätkennän takia. Lisäksi printattuna seuran lehtien hakemisto muokattuna kohdehenkilön mukaan.

  • Kuvia Tampereen sukukokouksesta 2002, teatteriarviointeja, kirkonkylän Paavolaisten serkusparvi, Johannes ja Erna, Bisterien matka Kivennavalle, kesänviettoa Vartoloiden huvilalla, Eila Kilgast kertoo Helena-mummon lapsista, muistokirjoituksia ja onnitteluita

  • Anneli Ilosen myöhaisiän maisterintutkinto aiheena evakkolasten koulunkäynti; Aarno Tertin valokuvalahjoitus; Martti Ilmari Paavolaisen muistelma Tuloman voimalaitostyömaalta 1960-luvun alussa.

  • Anna ja Jooseppi Arran perhekunta Viipurissa; Kari Hämäläisen kirjoitus Kouvolan varuskuntien historiasta - tervetuloa sukukokoukseen 2004. Muistokirjoituksia Väinö Paavolainen, Riitta Wikström ym

  • Lauri Kopperin luontoharrastus; Annikki Paavolaisen lapsuuden muistelmaa Polviselältä sotavuosilta. johtokunnan esittelyä ja jäsenten syntymäpäiviä.

  • Kutsu Äijälän sukukokoukseen. Sisällissota 1918 käsittely jatkuu, tapaus Juho Paavolainen. Valkoisten tulo Kivennavalle. Vappu Anttilan sarja Hallikauppiaan perhe Viipurin Loikkasesta alkaa. Uutta tutkimusta Olavi Paavolaisesta. Muistokirjoitukset Kalle Vartolasta ja Jaakko Paavolaisesta.

  • Kuvia Kangasalan sukukokouksesta 2008; Mauno Tuomaanpojan elämäntarina, mukana Helenan ja Tuomas Joosepinpojan perheen vaiheita. Viipurin Loikkasessa asuneen hallikauppias Matti Antinpojan perheen historiaa, 2. osa kirj Vappu Anttila.

  • Useita kuva-aukeamia eri perhekunnista, johtokunnan uusi sihteeri Helena Paavolainen esittäytyy, toimitussihteeri Marjut Popelka kertoo itsestään ja perheestään; laaja Erkki Martinpojan kirjoitus isänsä Martti Ilmari Johanneksenpojan poismenon johdosta. Ajankohtaisia pikku-uutisia.

  • Joulu Johanneksen perheessä Metsolan huvilassa, Sakan kirjoitus äidiksi tulosta, Koskimäen perhe New Yorkissa, Tuula Nieminen esittäytyy; kastemekon tarina; Ilosen puutyöliike Hauholla.

  • 2011 Artikkeli kuvataiteilija Viktor Svaetichinista, useita muistokirjoituksia, Teemu Paavolaisen väitöstilaisuus,

  • 2012 Artikkeli Kokkolan jalkapalloilevista Paavolaisista, Ester Paavolaisen (Lindgren, Linnamo) hautapatsas, kuvauksia 2012 Pietarissa pidetystä sukukokouksesta.

  • 2014 Artikkeli Viipurissa asuneista Paavolaisista, uusia väitöskirjoja, tutkimusta K. Bergbomista, ammattien sarjassa Maija Paavolainen kirjoittaa kirjastontädin työstä.

  • 2015 Kuvaus sukukokousmatkasta Viipuriin 2014, Olavi Paavolaisen elämäkerrat arvioitavina, Tiaisen perheen sisarukset kaupan alalla, Arran perhettä Amerikasta,

  • 2017 Sukuseuran ja Kanneljärven opiston pitkä suhde, Nina Paavolaisen puhe suvusta ja kirjoista, Käynti Keuruulla Olavi Paavolaisen entisellä huvilalla.