Blogit

TÄLLÄ SIVULLA JULKAISTAAN SUKULAISTEN PITÄMIÄ BLOGEJA JA MUITAKIN AJANKOHTAISIA MIETTEITÄ.


Teatteri virkistää – kiva olla sukulaisten kanssa muuallakin kuin kokouksissa

 

On jotenkin tyrmäävää ja ihanaa, että jollekin kanssaihmisellle on annettu lahja, joka ei katoa, kulu tai häviä, joka tuottaa ääretöntä iloa ja viihtymistä tuhansille ihmisille vuodesta toiseen. Parantuen kuin konjakki tynnyrissä. Jos joku ihmettelee mitä minä tässä filosofoin niin voin toki tiivistää tämän kappaleen kahteen sanaan: Martti Suosalo.

Sukuseura – kiitos Anna Veltheimin aloitteen ja Tuula Niemisen upean toteutuksen – oli ostanut lippuja Helsingin kaupunginteatterin esitykseen ”Turvamies”. Kahden hengen esitys (Martti Suosalo ja Katja Kûttner) kertoi playboysta ja hänelle määrätystä turvamiehestä siis naisesta. Esityksen oli ohjannut Pasi Lampela ja se esitettiin Studio Pasilassa. Huumorin kirjo vaihteli pyllyhuumorista Immanuel Kantiin, joten melkoista skaalaa ja vauhtia vedettiin. Ihmetystä herätti, miksi esitykselle oli merkitty dramaturgi, mutta ei käsikirjoittajaa.

Ilta oli viihtyisä ja herttainen, tunnistamista ja muistelua ei voinut välttää, ”ai oletko sinä siis se”!  Kokoontuminen ja väliaika tarjosivat kivoja juttuhetkiä, muistoja ja yhteisiä kokemuksia. Teatteri ikään kuin kruunasi tämän tapaamisen ilon. Kun jaoin äidin äskeisen kuoleman tuomia haikeita tuntoja, sain tukea ja muistoja. Elämänkaari on saman tapainen, vaikka toimisimme eri ammateissa ja olisimme siinä eri kohdassa.

Kun yhdistystoiminnan pakolliset kokoukset eivät enää paljoa houkuttele, niin samalla paikkakunnalla asuvat sukulaiset voivat tavata muuten. Ehkä teatteri-iltaan voisi liittää vielä pienen näyttelijähaastattelun ja muun juttutuokion. Tai vain tarinointia vaikkapa näytelmän taustasta, ennen esitystä. Aika näyttää mihin tällainen harrastus kehittyy.

Teatterin teoriaa on kirjoitettu Aristoteleesta lähtien – lyhyesti sanottuna esitys on jaettu uni/satu. Olemme yhdessä jättäneet arkihuolet narikkaan ja annamme kaiken maailman Suosalojen kaapata mielemme ja tehdä sille mitä tahtoo… Ja se on ihanaa, niin kuin näyttää, myös hänestä.

Tässä voi nyt mennä muutama vuosi, ennen kuin pääsemme Viipurin torille tai Pekkojen ja Pietarien kivijalkojen ääreen. Pidetään silti yhteyttä. Kiitos Tuulalle vielä kerran!

Paula Koskimäki

 

Puheenjohtajan palsta - maaliskuu 2022


PaavolaisIIn, kuten muihinkin karjalaisiin sukuihin kuuluvilla on ollut helppoa samaistua länteen kiiruhtavien tuhansien ukrainalaisten pakolaisvirtaan. Tulihan juuri eilen 82 vuotta siitä, kun talvisodan päättävä kipeä rauha solmittiin.  Osa silloista järkytystä oli se, että maaliskuussa 1940 joutuivat lähtemään (tai saivat lähteä) monet sellaiset perheet, joiden ei ollut vielä tarvinnut väistyä sotatoimien tieltä. Valtakunnan raja siirrettiin ja piirrettiin monin paikoin kauas rintamalinjasta. Stalin oli katsonut historiallista karttaa ja valinnut Pietari Suuren rajalinjan vuodelta 1721. 

Kun Moskovassa ei katsota eteenpäin, vaan yhä tuijotetaan historiallisia karttoja, voi muistaa, että niitä löytyy monilta eri ajoilta.  Vuosisadat läntinen Ukraina oli osa Puola-Liettuaa, ja vasta 1790-luvulla, Puolan jaoissa sen otti Katariina Suuren Venäjä. Ukrainassa myös seurattiin tarkasti Suomen kansallishenkistä kamppailua autonomian ajan lopulla. Ukraina, Georgia ja Suomi olivat se hinta, jonka Lenin joutui maksamaan vahvistaakseen oman valtansa säilymisen solmimalla rauhan Saksan kanssa 3.3.1918 Brest-Litovskissa.  Näin Lenin jätti Suomen punaiset yksin taistelemaan yllyttämäänsä kapinaa. Ukraina sai oman hallintonsa - kunnes syksystä 1918 alkaen bolshevikit karkoittivat valkoiset venäläiset myös Ukrainasta. 

Olen ajatellut, kuten moni muukin, että tähän sotaan suomalaiset ovat reagoineet geeneillään. mutta monet konkreettisella toiminnalla. Ihailen vilpittömästi kaikkia, jotka ottavat apua antaakseen ja osallistuvat arkisten asioiden toimittamiseen pakolaisille. Minun on helpompaa yrittää toimia rahaa lahjoittamalla. 

Venäjän eristäminen on monitahoinen ongelma: monet karjalaiset ovat olleet mukana rajantakaisissa hankkeissa, joko entisten kotipitäjien asioissa - tai erilaisissa harrastuspiireissä ja retkeilyissä. Pitääkö jatkaa vaihtoehtoisen informaation levittämistä ja muuta Suomi-virikettä, vai lopettaa kontaktit?  Ongelma kiteytyy siihen, missä määrin ns. tavallinen venäläinen kansalainen on vastuussa Kremlin diktaattorin politiikasta. Joku kirjoitti, että ainakin välinpitämättömästä suhtautumisestaan politiikkaan.  Ei huono. Vaikka sellaiselle suhtautumisellekin on perusteita. 

Navalnyhan on yrittänyt "viisaan äänestämisen" kampanjaa. Samoin kuin Unkarissa: että oppositio unohtaisi hetkeksi keskinäiset kärhämänsä ja seisoisi yhteisesti riittävän viisaan ehdokkaan takana, jonka olisi mahdollista kumota diktaattori. - Verrataanpa vielä Zelenskin ja Putinin TV-esiintymisiä, niiden puvustusta ja lavastusta. -  Zelenskiä pitää vain suojella myrkyttämiseltä ja tarkka-ampujilta. Toivon että Ukrainan salainen palvelu tuntee vihollisensa metkut riittävän hyvin. 

Marraskuussa Sukukokous päätti, että ehkä covid-19 on ohitse jo vuonna 2023, ja voisimme pitää sukukokouksen taas kesäisellä Kannaksella. - Sotaa ei silloin arvattu, eli sumuun jää vielä sekin päätös.  Vaikka rauha olisi tuolloin saatu, onko silloin vielä haluja matkustaa Venäjälle? Sitä jäämme aprikoimaan. - Sitä ennen nauttikaamme auringosta ja nopeaan pitenevistä päivistä, jotka voittavat yön.  - Ja ilmoittakaa Helenalle uusista sukulaisista - ja poisnukkuneista. Elämä kuitenkin jatkuu.

   

                                                                                                             Pentti Paavolainen 14. 3.2022.