Sukukokous Karjala-talolla Helsingissä 23.10.2021
24.11.2021
Pitkittyneen Covid-19 viruksen aiheuttaman tautitilanteen takia Paavolaisten sukukokous kesältä 2020 lykättiin kahteen kertaan: ensin kesäksi 2021 pidettäväksi Kangasalan Äijälässä. Kokoontumisrajoitusten takia ajankohtaa siirrettiin syksylle. Kulkuyhteyksien takia pääkaupunkiseutu oli sopivin paikka. Käpylän Karjala-talon Yläsali saatiin käyttöön lauantaiksi 23.10.2021. Niin pidettiin yhden iltapäivän kestänyt lämminhenkinen tapaaminen, joka aloitettiin Carelia-ravintolan lounas-buffet'sta. Paikalla oli noin 30 henkeä. Valokuvia on jo jaettukin facebook-ryhmän sivuilla. Tiiviin aikataulun takia yhteiseen ryhmäkuvaan ei ehditty järjestäytyä.
Ohjelma alkoi seuran esimiehen Pekka Johanneksenpoika Paavolaisen avaussanoilla, jotka luettavissa fb-ryhmän Paavolaiset päivityksessä. Pekka oli käynyt sukukokouksissa jo 1960-luvulla, tulllut hallitukseen jo 1990-luvulla ja johtanut puhetta vuodesta 2004 alkaen.seuran esimiehenä. Hänen luopuessaan nyt paikasta, jäi hän "eläkkeelle" myös esimiehen tehtävästä, hoidettuaan sitä lähes toistakymmentä vuotta.
Ja kun oltiin Karjalan Liiton tiloissa, tervehdyksensä pääsi tuomaan KL:n uusi toiminnanjohtaja Pertti Hakanen. Hän kertoi liiton nykytilanteesta ja perspektiiveistä. Liitto on ottanut entistä suuremman vastuun Lapppeenrannassa toimitetun Karjala-lehden tulevaiuudesta. Samalla kun 1970-luvun alussa rakennettu Karjala-talo on tullut peruskorjausikäänsä, on haettu raknnuslupaa talon korottamiseksi. Näin taloyhtiö voisi rahoittaa myös itse saneerauksen.
Hallitus oli hakenut kahta Karjalan Liiton hopeista ansiomerkkiä ansioituneille sukuseuralaisille. Toiminnanjohtaja jakoi ne nyt eroavalle puheenjohtaja Pekka Paavolaiselle sekä toisen Sukuseuran lehden pitkäaikaiselle päätoimittajalle Pentti Paavolaiselle. Pentti toimitti perinteiseen tapaan myös nimenhuudon vanhan sukukartan äärellä, jolloin taas nähtiin, mitkä sukuhaarat olivat edustettuina.
Sääntömääräisessä kokouksessa, jonka päytäkirja ladataan tänne sivustolle, kun se on tarkastettu. Kokouksen puheenjohtajana toimi Timo Koskimäki, sihteerinä Joonas Paavolainen. Taloudenhoitaja oli estyneenä ollessa esimies esitteli tilinpäätökset ja taseet, toimintakertomukset ja tarkastuskertomukset vuosilta 2018, 2019 ja 2020. Vanha hallitus sai tili- ja vastuuvapauden.
Hallituksen erovuoroisia jäseinä olivat Helena Paavolainen (taloudenhoitaja) ja Joonas Paavolainen (sihteeri). Molemmat valittiin uudelleen. Hallituksella on edessään lisää sukupolvenvaihdoksia seuraavina vujosina. Siksi oli tärkeää, että nuorempien polven jäseniä valitaaan lisää, jotta hallituksen kuviot tulevat tutuiksi mahdollisimman monelle. Uusia jäseniä hallitukseen ehdotettiin kolme, jotka kaikki saivat kannatusta. Uusina valittiin Janne Paavolainen (Vuottaan Eskelinhaaraa) sekä Anna Veltheim ja Petteri Paavolainen (molemmat Kirkonkylän haaraa).
Sukuseuralla voi olla yhtaikaa kolme kunniajäsentä Ritva Paavolaisen ja Raija Valosen lisäksi sukukokous valitsi kunniajäseneksi eronneen puheeenjohtaja Pekka Paavolaisen. Joka sai vielä kiitokset ja onnittelut kokoukselta. Uuden esiimiehen valitsee hallitus järjestäytymiskokouksessaan.
Perinteiseen tapaan todettiin suvun vanhin jäsen Ritva Paavolainen (96v) elää Helsingissä. Vanhin miespuolinen Paavolaisen nimeä kantava jäsen Kalervo Paavolainen (91 v) elää Jyväskylässä.
Kahvitauon jälkeen kuultiin Suomen Sukututkimusseuran kouluttajaa Riikka Piirosta, joka esitteli sukututkimuksen keskeisiä aineistoja ja valotti solujen DNA:han perustuvien tutkimusten hyötyjä ja rajoituksia.
Diplomipianisti Liisa Pimiä, Kirkonkylän haaraa, Mari Pietarintr Pimiän s. Paavolainen nuorimman lapsen Ilpo Pimiän nuorin tytär soitti Heino Kasken Karjala-aiheisen teoksen Pankakoski, ja kertoi omasta mummostaan ja tädistään Ilta Pimiä-Sysiöstä, sekä valotti korrepetiittorin eli ooppera-pianistin työnkuvaa. Pianisti on kuin valmentaja, joka harjoittaa uudet roolit laulajille, välittää tietoa musiikin tyylisuunnista ja eri aikakausien musiikin vaatimista laulutekniikoista ja tulkinnoista. Liisa työskentelee Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Oopperakoulutuksen lehtorina.
Kokoontuminen päätettiin Karjalaisten lauluun.
Uutena muotona kokeiltiin omakustanteista päivällistä. Hotelli Sokos Vaakunan yläkertaan, (Ravintola 10.kerros) oli varattu pitkä pöytä, jossa vietettiin mukavaa iltaa lähes 20 sukulaisen voimin. Kuvia fb-sivuillamme ryhmässä Paavolaiset.